Opiskelijoille
ValueSource Akatemia on Turun yliopiston kanssa yhteistyössä rakennettu konsepti, joka tarjoaa toimitusketjun hallinnan tehtävistä kiinnostuneille nuorille alan opiskelijoille tai vastavalmistuneille mahdollisuuden työllistyä kiinnostavien tehtävien parissa alan ammattilaisten ohjauksessa.
ValueSourcen kautta monet nuoret ovat saaneet tärkeän ensikosketuksen oman alansa töihin. Meillä työskentelevät nuoret toimivat niin oston, strategisen hankinnan ja logistiikan tehtävissä kuin konsultoinnin tehtävissäkin. Mahdollisuuksia on sekä kokoaikaiseen että osa-aikaiseen työskentelyyn joustavin työajoin. Myös monet päättötyöt ja gradut ovat saaneet toimeksiantonsa ValueSourcelta.
ValueSource Akatemian kautta tahdomme avata tuleville hankinnan ammattilaisille mahdollisuuden mielenkiintoisiin ja haastaviin tehtäviin hankinnan näköalapaikoilta. Hyödynnettävissä oleva ValueSourcen Huippujengin osaaminen ja kollegoiden tuki tarjoaa vertaansa vailla olevat kehittymismahdollisuudet urapolulla. Ylläpidämme ja kehitämme henkilöstömme osaamista erilaisin koulutuksin. Lisäksi ketterä palkkiomallimme takaa myös sen, että panostus ja onnistumiset tuntuvat ja näkyvät kehityksen ja fiiliksen lisäksi myös palkkapussissa.
Mitä Akatemiasta sanotaan
-
Valmistuin tuotantotalouden insinööriksi Turun Ammattikorkeakoulusta ja pian valmistumiseni jälkeen aloitin ValueSourcella Supply Specialistina. Työssäni olen mukana toimitusketjun eri vaiheissa - monipuolisuus tekee työstä todella kiinnostavaa, mutta myös opettavaista. Erityisesti nautin siitä, että saan tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa asiakkaista toimittajiin ja oman firman sisällä. Auttaminen ja tunne siitä, että tuottaa toisille todellista lisäarvoa motivoivat minua eteen päin. Mielestäni oma urani on saanut hyvän alun ValueSourcella. Perehdytykseni oli kattava ja vaikka työskentelenkin etänä, pystyn toimimaan todella itsenäisesti. Yhteydenpito on helppoa ja tukea on aina tarvittaessa saanut. Koen, että asiantuntijoista koostuvalta Huippujengiltä tulen saamaan vielä huiman määrän oppia ja apuja työssäni. Haluan kannustaa kaikkia niitä, jotka ovat urapolkunsa kynnyksellä. Uskon, että jokaiselle on oma paikka työelämässä, joten lähtekää rohkeasti siihen suuntaan, mikä itseänne todella kiinnostaa. Tärkeintä on, että seuraa omia tavoitteitaan ja unelmiaan.
Lotta Heimola
Supply Specialist, Nordic ID
-
Opintojeni aikana Turun kauppakorkeassa kiinnostuin toimitusketjusta sekä hankinnoista ja huomasin, että tämä on minun juttuni. Löysin alaan liittyvän kiinnostavan työpaikkailmoituksen ValueSourcelta ja päätin hakea. Ennen kuin huomasinkaan, minulla olikin jo sopimus kädessäni ja työt Sourcing Assistantin / Junior Purchaserin toimenkuvassa ValueSourcen asiakasyrityksessä alkoivat. Sourcing assistenttina työskentelin Category Managerin oikeana kätenä. Työnkuvani oli todella monipuolinen ja opin huimasti. Hankintatiimissä työskentely, suuren organisaation työskentelytavat ja erityisesti toimittajien hallinta tuli tutuksi. Kiinnostavin projekti, jossa olin mukana, oli uusien komponenttitoimittajien valintaprosessi. Tiettyjen kriteerien perusteella toimittajaehdokkaat tiivistettiin prosessin aikana parhaisiin ehdokkaisiin, joista valinnat lopulta tehtiin. Mielestäni hankinnat ovat yksi valmistavan teollisuuden yrityksen tärkeimpiä kulmakiviä ja niihin pitäisi panostaa monessa paikassa paljon paremmin. Nyt noin vuoden mittainen urani ValueSourcen kautta on ollut minulle äärettömän merkittävä. Näen hyviä etenemismahdollisuuksia tulevaisuudessa, kun graduni valmistuu ja minulla on taskussani arvokasta kokemusta työelämästä. Työskennellessäni kokeneiden hankinnan ammattilaisten kanssa pääsin oppimaan monimutkaisistakin asioista kuten hintaneuvotteluista ja miten näihin voi valmistautua. Opin myös sopimusten laadinnasta erilaisia sopimusteknisistä seikkoja, joilla voidaan turvata ostajayrityksen puolta. Suosittelen lämpimästi laittamaan hakemusta ValueSourcelle, mikäli toimitusketjut ja hankinnat kiinnostavat. Oppiminen työelämässä on aivan jotain muuta kuin koulunpenkillä istuessa - tästä saan erinomaiset eväät tulevaan.
Niko Yli-Junnila
Sourcing Assistant ValueSourcen asiakasyrityksessä
-
ValueSourcen Akatemia on mainio konsepti, sillä se tarjoaa mahdollisuuksia saada esimerkiksi juuri sen kriittisen tärkeän ensikosketuksen oman alan töihin. Siten Akatemia edesauttaa opiskelijoidemme sujuvaa siirtymistä koulunpenkiltä menestykselliselle työuralle - vaikkapa hankinnan parissa!
Harri Lorentz
Professori, toimitusketjun johtaminen. Turun yliopisto ja Turun kauppakorkeakoulu.